Huh
17
2009
Päivällä tuli käytyä asioilla kaupungissa ja tottahan yksi mukava pistäytymispaikka on kirppari. Tällainen hauskan näköinen kukkavaasi sattui osumaan kohdalle. Hintaa kummajaisella oli 4,20 euroa. Ostin sen pois kuleksimasta, ja erikoinen se onkin


Hel
14
2009
Pistäydyin kirpparilla. En kyllä suunnitellut mitään ostavani. Mutta löytyi mukavan kokoinen ja värinen lasilautanen ja kaksi pientä korvallista mottia, toinen on emalia ja toinen peltiä. Jotain suunnittelin noista moteista, katsotaan nyt!

Tam
28
2009
Purin kunnossa olevan paksun villatakin. Sitä ei oltu käytetty vuosiin, voi sanoa vuosikymmeniin. Siirtelin sitä säilytyslaatikosta toiseen ja päivittelin, kun sille ei ollut käyttöä. Mallista voi arvuutella tosiaan vuosilukua, silloin oli suosiossa palmikkoneule ja iso kaulus.
Purkamisessa olikin yllättävän paljon työtä. Olin koonnut osat niin hyvin, että saumalankojen purkaminen ei käynytkään noin vain lankoja vetämällä, enkä halunnut rikkoa langansäikeitä.

Vaikka keristä tuli melko kireitä, niin lanka veti kipparalle ja tuntui kovalle. Ostettaessa lanka oli ihanan pehmeää.

Otin kehinpuut (en ole varma oikeasta nimestä) ja juoksutin langan vyhdelle. Hauskan näköistä, kuin kullankeltaista kiharaa.
Eihän kudottuna ollut lanka suoristu , vaikka sitä kuinka kauan vyhdellä pitää ja uudenveroista siitä ei tule tekemälläkään. Mutta kuitenkin parempi vaihtoehto kuin kireä lankakerä, joka vie viimeisenkin pehmeyden langasta ja käyttöä ‘kovalle’ langalle harvoin keksii!
Lopuksi pesin langat. Annoin vyhtien olla villapesuun sopivassa vedessä jonkin aikaa ja veteen lisäsin villapesuun sopivaa pesuainetta. Kevyen puristelun ja parin huuhtelukerran jälkeen nostelin ne kuivumaan.
Tuo kuva ei ole todenmukainen, mutta kirkkaammaksi lanka tuli. Kipparuus vähän loiveni ja pehmeys palasi.
En ole vielä päättänyt mitä langasta teen, mutta sain sen kuitenkin käyttökuntoon