Hel
01
2009
Nyt ollaan tammikuu ohitettu tuon ‘Liikuitko? - tammikuussa’ - haasteen osalta. En pane uutta liikuntahaastetta helmikuulle. Ja uskon, että vielä moni innostuu liikkumaan kevätauringon saattelemana. Tsemppiä edelleen liikkumiseen meille kaikille
Tam
23
2009
23.1.2009
Yöllä satanut lumi oli odottamassa heti aamutuimaan. Sängystä en kyllä noussut aamutuimaan ja näkyi tuo lumi siellä pysyneen. Kolailin sitä sitten puolenpäivän jälkeen. Mittari näytti -5 astetta, eikä tuullut. Sinänsä upea ilma ulkoiluun.

Tam
22
2009
22.1.2009
Kohta pitää ostaa uusi lumikola, tuossa on kulmat niin taittuneet, että törmää joka kohoumaan. - Tarkoitus oli sanoa, että olin ulkoilemassa ja samalla tuli tehtyä vähän lumitöitä, eikä moittia lumikolaa!
Vähän tarkoittaa tässä tapauksessa, että koko piha tuli kolattua. Mittari näyttää asteita -0, lumi kostuu ja tulee painavammaksi. Hyvin kunto kesti, en läkähtynyt enkä haukkonut henkeä normaalin liikkumisen jälkeen. Sain itse määrätä tahdin, reipas tunti siinä taas meni. - Kyllä nyt täytyy taputtaa itseä päähän, hyvä
Tam
20
2009
20.1.2009
Lauhtuihan se sää lopulta ja tuulikin tyyntyi, asteita vain -3. Tuota tuulta ja pakkasta oli ensin ja sitten tuli lumisateet. Ja mitäs sitten? Tulee tunne selityksen mausta, kun ei ole ollut/päässyt pitemmälle lenkillä. - Toivottu lumisade. Lunta ei tullut paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että saattoi ottaa kolaamisen hyötyliikuntana. Toista tuntia työntelin äänetöntä ystävääni, ja siistiä tuli. Piha on ‘onneksi’ sen verran suuri, että aikaa kuluu reipas tunti.
On muuten pitkäveteistä hommaa, tuo lumen kolaaminen. Tuijottaa lumen kerääntymistä kolaan ja sitten kumasee koko lastin pois. Jaa …. vaihteluksi voi sanoa sen, kun kola tarttuu johonkin kiinni. Varovasti voimaa käyttäen sen irrottaa ja jatkaa matkaa. Paluumatkalla sitten kolaa irroitusvaiheessa tippuneen lumen pois. - Niin täytyy vielä lisätä, että ensimmäinen kolausura lumisella pihalla on upea näky, luulee kolanneensa jo koko pihan
Tam
16
2009
16.1.2009
Pakkasta oli vain -14 astetta, mutta tuo hyytävän kylmä viima. Jossakin säätiedotuksessa taidettiin sanoa, että kylmä viima nostaa pakkasen purevuutta. Sitä tuo viima teki tänään ja sen mitä pistäydyin ulkona, sen kyllä tunsi. Olin pukenut kunnolla ulkovaatteet päälle tarkoituksella käydä pieni lenkki ja samalla ulkoilla jonkin aikaa. Lenkki tyssäsi postilaatikkoon, kävelemään en lähtenyt. Sen verran viivyin ulkona, että nappasin kuvan auringosta.

Tam
16
2009
15.1.2009
Illalla tein lyhyen lenkin, pakkanen nipisteli ja palatessa oli raaka tuuli. Missään ei näkynyt enään jouluvaloja! - - - Tulipa ajatus. - Keskellä talvea, pahimpaan pimeyteen, vietämme valon juhla. Koristelemme huoneemme ja pihamme valoilla, jotka piristävät meitä. Yht’äkkiä, vielä siihen samaan pimeyteen riisumme valomme. Joulu on ohi, koristeet ja pihavalot on riisuttava. Niin se on ollut ja tulee olemaan. - Miksi jouluvalojen ei anneta loistaa pääsiäiseen saakka? - Hassua! Keksitään valoille vaikka toinen nimi. Ei enään joulun jälkeen jouluvaloja vaan Kevään tulo -valot.

Tam
14
2009

12.1.2009
Nopeaan tuo sää vaihtelee. Ei ole kuin vähän aikaa siitä kun pakkanen kipusi jonkinlaisille lukemille. Muutaman päivän se siellä viipyi, mutta sitten tulikin näyttävä mahalasku. Ilma lauhtui ja lämpöasteet sulattivat lumet, ja varmaan siinä samassa rytäkässä menevät vesien jäätkin. Näinkö tässä ruvetaan menemään eteenpäin. Viime tammikuussa taisi tilanne olla samallainen, suojaa se piti silloinkin.
Noille liukkaille ei kyllä arvaa mennä itseään kaatamaan. Kävelylenkit ovat olleetkin hyllyllä muutaman päivän. Täytyy odotella ainakin sen aikaa, että tiet kuivaa ja jää sulaa tienpinnasta. Kävelyteitä täällä ei hiekoiteta, risteykset vain, että autoilijat eivät kylki edellä törmää toisiinsa.
Tänään illansuussa satoi reippaasti, ja varmaan sulatti loputkin lumet ja jäät. Toiveissa onkin päästä huomenna kävelemään. Pitäisikö varalta ottaa suksisauvat, niissähän on kunnon piikit?
Tam
09
2009
9.1.2009
Tällaisen äänettömän kaverin kanssa seurustelin päivällä toistatuntia. Vastauksia ei tullut, enpä niitä kysymyksiäkään liioin esittänyt
Ajatuksia se luki tosi hyvin. Pakkasta -4 astetta ja aurinko paistoi, mikäs siinä oli yhdessä kävellä pitkin ja poikin piha-aluetta.

Tam
09
2009
8.1.2009
Tänään en mene lenkille. Aamulla kävin terveyskeskuksessa, jossa otettiin muutama kontrollinäyte. Ei olo ole heikko, mutta en viitsi rasittaa itseäni. Toisaalta jouduin taas käymään kaupungissa ja siellä kyllä tuli kävelyä ja ulkona oloa aivan tarpeeksi.

Tam
07
2009
7.1.2009
Pakkasta mukavasti -11 astetta ja tiedossa reissu kaupunkiin. Taas auton harjausta ja ikkunoiden raaputusta. Tuo auton putsaus on vähän turhauttavaa, kun vieressä on autotalli. Mutta kun sinne autotalliin ei mahdu, siellä on mökille meneviä kalusteita. Toivottavasti autotalli saadaan pian tyhjäksi.
Ulkoilullehan tämä kategoria on nimetty ja puhun vain autosta ja autotallista. No putsasin auton ja sitten huomasin, että enpä taida päästä kunnialla ajotielle, jos en ensin kolaa lunta. Puoli pihaa kolasin ja puolituntinen venyikin tunniksi, kun siellä heiluin kolineni. Jätin pojalle toisen puolen kun alkoi olemaan kiire. Kuka sanoo, että eläkeläisellä on aikaa ….. kyllä taas kiirettä piti tällekin päivälle! Nyt pääsi oikein rauhoittumaan tänne blogiin