Maa 31 2009
Pitsiliina
Tämän pitsiliinan malli on Diana virkkausmaailma nro. 4. -lehdestä.

Maa 17 2009
Tämä ‘vapaa-aika’ onkin mielenkiintoista. Keksii ruveta tekemään vuosien aikana suunnittelemiaan tekemisiä. Hetken inspis oli lähes parikymmentä vuotta sitten ostamani sisustuskankaan hyötykäyttöön saattaminen. Miksi minä olen tuonkin kankaan ostanut? No, totta sitä on johonkin suunnitellut! Kangas on vahvaa puuvillaa, oikein tykkyä sisustuskangasta. Kuvio ei ole tietenkään enään ajantasalla omaan makuun, mutta ei se haittaa, vaikka onkin raitaista
Tekaisin siitä sängynpeiton. Vähän piti soveltaa, koska kangas ei koko leveydeltään riittänyt peittämään patjan reunoja. Sekin hoitui ja tuossa se hoitaa tehtäväänsä.

Tam 15 2009
Tuli ajankohtaiseksi hankkia uusia saunapyyhkeitä. Kiertelin kangaskaupoissa ja huomasin ihanan pehmeää froteekangasta eräässä palakaupassa. Tunnustelin sitä, onhan paksua!
Varmaan se paksuustuntemus tuli siitä, kun kotona olevan saunapyyhkeet ovat jo vuosien ohentamia. Vertailin mielessäni valmiiden ja kilotavarana ostettujen hintaa. Hinta tuli edullisemmaksi kilotavarana. Sain neljä pyyhettä sillä hinnalla minkä olisin maksanut kahdesta valmiista ja noinkin paksusta pyyhkeestä. Tottakai ostin kangaspalat, kangas oli paloiteltu sopivan kokoisiksi pyyhkeiksi, koko oli 150×80.
Ompelemisen aloitin tänään. Pyyhkeen sivut on leikattu ja taitoksena se olisi tullut liian tönköksi. Niinpä otin puuvillakankaasta 5 cm suikaleita, joista sitten tein reunataitokset. Valmista nauhaakin olisin voinut käyttää, mutta tuo joskus ostamani puuvillakangas oli aivan sopivan vahvuista ja väristä.
Noilla pyyhkeillä mennään taas pitkän aikaa!