Aiheen 'Talvi' arkisto

Maa 28 2009

Sulaa, ei sula, sulaa …

Kirjoittaja Marja-Leena, aihe Talvi

Ensiyönä on taas  siirrettävä kelloja eteenpäin. Hassua tämä ajan kanssa leikkiminen.  TV:ssä  puhuttiin tuosta tunnin siirtelystä. Kävi selväksi, että  kaupat ovat auki epämääräisiä aikoja, kesällä. Lähemmäs yhtenäistä palveluaikaa on menty monella muullakin saralla, jos siltä kantilta asiaa katsotaan. Toisaalta  ‘Karoliinisen instituutin tutkijat ovat todenneet, että sydäninfarktien määrä lisääntyy viidellä prosentilla ensimmäisellä kesäaikaan siirtymisen jälkeisellä viikolla.’  Jos ihmisen biorytmit häiriintyvät noinkin radikaalisti, niin kesäaikaan siirtymisen hyödyt voidaan kyseenalaistaa. 

Viime viikolla olleet kauniit ilmat ovat  muuttuneet lumisateeksi. Koko iltapäivän ja illan on satanut lunta. Piha-alue ja tiet ovat lumen peitossa,  lumen alla on sitten petollinen ja liukas  jää.  Jos tähänasti on säästynyt kaatumisilta, niin nyt on sekin vaara mitä ilmeisin. Pysytellään sisällä ja pistetään pää pihalle vain pakon edessä.

Aura-auto jyristelee tiellä  ja kohta levitetään suolaa. Tulevalla viikolla onkin luvattu lämpöasteita, siitä se lumi sulaa.

jaapuikkoja4

4 kommenttia

Lok 31 2008

Ensilumi!

Kirjoittaja Marja-Leena, aihe Talvi

Heräsin aamulla kovaan kolinaan,  aura-auto? Sehän se oli, ja aurattavaakin oli kertynyt yön aikana muutamia senttejä. Tie oli sohjon peitossa samoin kevyenliikenteenkaista. Vedensekaista lunta satoi koko aamupäivän pitkälle iltaa. Keskitielle kerääntyi sohjoinen harjanne. Kevyenliikenteenkaista aurattiin ja samoin tietä useaan otteeseen päivän aikana. Huomiseksi on luvattu kaunista säätä.

Kukkapenkki oli myös saanut lumipeitteen. Yksi lehti viimekesän palkintotaimista näkyi olevan vielä vihreänä ja pilkisti lumesta. Mitenkä lie kestävät tämän talven, sitä seurailen ja kirjoittelenpa välissä tännekin taimien kuulumisista!

ensilumi.jpg

10 kommenttia

Lok 26 2008

Talviaikaan …!

Kirjoittaja Marja-Leena, aihe Talvi

talviaika.jpg

Taas siirrytään talviaikaan! Mukavaa kun kelloja siirretään tunti taaksepäin syksyllä  ja saamme tunnin lisäaikaa koko talveksi. Ensimmäisenä siirtopäivänä sen tunnin huomaa. Aikaa kuluu, ihmettelee missä se lisätunti on? Tunti on hukkunut ajan alle ja kiire on tullut takaisin. Ei se lisätunti kiirettä mihinkään vienyt.

Kelloja siirretään keväällä tunti eteenpäin. Ihanaa aamuisin on valoisaa! Samoin muutamana aamuna tämän valoisuuden huomaa. Sama siirretäänkö kelloja eteenpäin tai taaksepäin, siihen tottuu ihmeen nopeasti. Itselläni vain oli koko kesän tunne, että vuorokausi on tuntia liian lyhyt.

Miksi tämä kelloaikojen heiluttelu on tullut joka keväiseksi ja syksyiseksi toimenpiteeksi? En puutu siihen sen tarkemmin, mutta kyllähän se sopii, että kelloaikojen siirto piristää alkavaa talvea ja pidentää päivää tunnilla!

8 kommenttia