Elo 08 2009

Elokuun ajatuksia

Kirjoittaja Marja-Leena klo 12:46, aihe: Tässä ja nyt

Kesän pitäisi olla suurinpiirtein ohi, noin niinkuin lämpimien ilmojen osalta! Mutta, kaikki ei olekaan kuin ennen. Ilmat ovat kuumat suorastaan helteiset, säätila on pysytellyt parinkymmenen asteen yläpuolella jo pitemmän aikaa. Toisaalta on mukavaa kun on lämmintä ja siitä ei pidä valittaa, parempi näin kuin toisinpäin!

Itse en suunnitellut kesälle mitään erikoista ja miksi olisin suunnitellut, eihän minulla ole mihinkään kiire ja noita ‘pakkotöitä’ voin tehdä kun huvittaa. Kesän aikana on toisinaan tullut ajatuksiin, että tarvitseeko ihminen aikataulua, minkä mukaan elää, menee nukkumaan, mitä tekee päivän aikana? Toisinsanoen nyt teen sitä ja sitä !!!!! En minä halua tehdä tuota ‘aikataulua’. Yksi aikataulu on jäänyt taakse, ja se siitä. Nyt ollaan kuin ‘ellunkana’, enkä tiedä minkä raamituksen mukaan tulisi oloneuvoksettarena elää ja olla, nautin vain olostani kun ei ole pakkoa mihinkään.

Yksi mutta siinä vain on, kun vain oppis olemaan vaatimatta itseltä ‘pakkoa’. Aina silloin tällöin on muistutettava itseään siitä, että ‘minä voisin, minulla olisi mahdollisuus’ tehdä sitä ja sitä.
Kyllä minä sen vielä opinkin :)

grillikatos

6 kommenttia

Hei 10 2009

Keskikesän ajatuksia

Kirjoittaja Marja-Leena klo 00:59, aihe: Tässä ja nyt

Miten kesäsi on kulunut? Tulee mieleen keväästä ja alkukesästä, että ne tulivat ja menivät huomaamatta, ilmat olivat kauniit! Kesää on vielä jäljellä, mutta itse kevät-kesä ihmisenä epäilen, että tähänkös ne kesäilmat loppuivat? Säätila on vaihdellut kesäisin ennenkin, eikä siihen ole sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Nyt vapaaneuvoksettarena ollessa siihenkin tulee kiinnitettyä huomiota tai on aikaa kiinnittää huomiota.

Joskus hävittämäni (lue repimäni) maanpeittokukka on alkanut uudelleen versoa, se on levinnyt pitkin piha-aluetta. Toista kertaa en viitsi ruveta sitä hävittämään, antaapahan kukkia …. onkin kauniin syvän keltainen kukinto ja lehdet syvän vihreitä.

peittokuk

6 kommenttia

Kes 19 2009

Juhannus

Kirjoittaja Marja-Leena klo 02:50, aihe: Yleinen

juhan09

1 kommentti

Kes 15 2009

Sydän tunnustus

Kirjoittaja Marja-Leena klo 12:28, aihe: Tunnustukset

Päiväkirjani - My diary! blogista Suvilta sain ihanan tunnustuksen. Kiitos Suvi *hali* *hali* sinulle kauniista tunnustuksesta!

sydantun

Ojennan tunnustuksen seuraaville blogeille
Päiväkirjani - My diary!, Hahtuvan heijastus, Makuhetkiä ja Pajupirtin hämärässä

3 kommenttia

Tou 17 2009

Veden väreilyä

Kirjoittaja Marja-Leena klo 21:53, aihe: Kuvankäsittelyä

omia

7 kommenttia

Tou 17 2009

Haaste!

Kirjoittaja Marja-Leena klo 13:59, aihe: Yleinen

Diddliinan blogin Suvi lähetti tällaisen hauskan haasteen.
Sinut on poimittu ‘miljoonien’ joukosta!
Tee siis näin; poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi.
Haasta meemiin mukaan 4 blogiystävääsi.

        PIDÄ HAUSKAA!

      Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Lapsenlikkana 15 vuotiaana, hoidin yhden kesän siskon lapsia.
2. Myyjänä ja lomittajana osuuskaupassa, rauta-, vaate-, elintarvikeosastoilla.
3. Varastokirjanpitäjänä ed. mainitussa osuuskaupassa, työ loppui kun osuuskauppafuusio tuli, ja ko. kauppa liitettiin isompaan ;( 
4. Graafisena painopinnanvalmistajana lehtitalossa 37 vuotta.

      Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Avara luonto, lauantaisin. 
2. Dokumentti-ohjelmat, varsinkin historialliset.
3. Puutarhaohjelmat.
4. Vanhat japanilaiset elokuvat, esim. Samurai ym.

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Lomareissu Norjaan ns. Altan reitti tehtiin joskus nuoruusvuosina, kesti yhden viikon.
2. Jos yhdistystoiminnan reissut lasketaan, niin laivaristeilyt Ruotsiin ja Tallinnaan.
3. Samoin yhdistoiminnan aikana Saksaan Drupa-messuille, kävimme samalla matkalla myös Ranskan puolella.
4. Lomareissut  matkailuvaunun kanssa ympäri Suomea. Viimeinen oli kahden viikon reissu Kilpisjärvelle, takaisin tulimme Kemijärven kautta.

     Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:
1. Omilla blogisivuilla ja niitähän on kertynyt.
2. Tottakai blogiystävien sivut.
3. Google tarvittaessa.
3. Jonkin verran selaa MTV3:n sivuja.

Neljä lemppariruokaani ovat:
1. Kalaruoat yleensä
2. Riisipuuro ;)
3. Makaronilaatikko
4. Kaalipata

   Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:
1. Voisin olla markkinoilla, kylämarkkinat ovat tuolla keskustassa.
2. Voisin olla katsomassa tyttären koiria, ihania kumpainenkin koiruli.
3. Voisin olla mökillä, lumi on kohta sulannut ja aurinko paistaa ;D

 

4. Taidan olla kotona ;D

Haastan mukaan seuraavat blogit;
Yira, Tari, Kaarina ja Helena 

8 kommenttia

Tou 16 2009

Kevät kukkapenkissä!

Kirjoittaja Marja-Leena klo 01:33, aihe: Elämää pihalla

Vaikka ilmat ovat olleet tuuliset ja eipä oikein lämpimätkään, niin kukkapenkki on alkanut elämään. Vihreitä alkuja ja jopa yksi punakukkainen perenna ovat kasvun merkkeinä.

4kukollaasi

3 kommenttia

Tou 13 2009

Love your blog award :)

Kirjoittaja Marja-Leena klo 01:36, aihe: Tunnustukset

Päiväkirjani blogin Suvi ojensi tällaisen herttaisen tunnustuksen. Kiitos Suvi. Ojennan tunnustuksen myös sinulle, ole hyvä! 

lovyoublo2

Säännöt:
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Ei muuta kuin olkaa hyvä ja ilon tuottamisen iloa!

Ojennan tunnustuksen myös jokaiselle, joka täällä Punaista ja keltaista -blogissa pistäytyy. Olkaa hyvät ja ottakaa se mukaanne!!

3 kommenttia

Tou 10 2009

Hyvää Äitienpäivää!

Kirjoittaja Marja-Leena klo 01:06, aihe: Yleinen

4 kommenttia

Huh 30 2009

Vappu!

Kirjoittaja Marja-Leena klo 14:08, aihe: Yleinen

vappua

7 kommenttia

« Edellinen - Seuraava »